Citypöllöjä ja pikkuvarpusia – otteita Tapanilan linnustosta

 Linnut ovat näkyvä ja rakastettu osa lähiluontoamme.  Mutta mitkä ovat Tapanilan ja lähialueiden linnuston peruspiirteet ja erikoisuudet? Useimmille lienevät tuttuja tavalliset pihapiirin linnut kuten sini- ja talitiainen, viherpeippo, räkätti- ja mustarastas, punarinta, västäräkki ja harakka. Vieraita eivät kuitenkaan ole nykypäivänä uudemmatkaan kaupunkilaiset kuten huuhkaja ja sepelkyyhky, jotka aiemmin viihtyivät vain takamailla. Moni mosalainen onkin nähnyt elämänsä ensimmäisen pöllön kotipihallaan. Kanervatieltä kerrotaan tapauksesta, jossa puusta oli pudonnut lehdenhakijan eteen päätön fasaani – liekö cityhuuhkajan keskenjäänyt ape.

Hyvä ehdokas Tapanilan ”kansallislinnuksi” on naakka. Selvimmin niiden läsnäolo havaitaan, kun ne äänekkäänä monikymmenpäisenä parvena hakeutuvat yöpymään kuusien oksistoon. Keväällä parvet hajautuvat suurelta osin pesimäpuuhiin, jolloin katolla vierekkäin kyyhöttävä naakkapari on tuttu näky. Pesäpaikkoinaan ne suosivat  vanhempien rakennusten ilmanvaihto- ja savuhormeja, mutta näkyypä uudemmistakin rakennuksista aina joku kotikolo löytyvän.

Vaikka Tapanilan yleisilme on hyvinkin vihreä, varsinaisia puisto- ja metsäalueita täällä on vähän. Hiidenkivenpuistossa käpytikka on perustanut pajan lyhtypylvääseen, johon nikkaroimassaan kolossa se nauttii käpyateriansa. Kurranummella laulavat kesäisin satakielet, pensassirkkalintu, vihervarpunen ja tikli. Aluetta ollaan rakentamassa monipuoliseksi puistoksi, mutta onneksi itäpäähän on jäämässä myös alue, jossa linnunlaulua kuullaan jatkossakin.

Tapanilaa ympäröi muutama mielenkiintoinen alue, joilla retkeilemällä nurkkapatrioottikin voi laajentaa lintunäkemystään huomattavasti. Monipuolisin niistä on Tattarisuon metsä. Sieltä on linnuston kartoituksessa löydetty yhden neliökilometrin alueelta yli 70 pesimäaikaista lajia, mikä on Helsingin mitassa paljon.  Tattarisuon valtti on monipuolisuus: pienellä alueella voi tavata havumetsän peruslajeja kuten hömötiaisen, puukiipijän ja satunnaisesti jopa helmipöllön sekä toisaalta sekametsän lajeja kuten sirittäjän sekä lehtojen mestarilaulajat kultarinnan, luhta- ja viitakerttusen. Myös satakielipaikkana alue on kuuluisa, sillä yhdeltä seisomalta voi kuulla vieläkin kymmenkunta laulajaa, vaikka ison osan on vienyt formularata. Vaikea onkin ymmärtää hankkeita vieläkin laajentaa saastuttavia ja meluavia moottoritoimintoja metsään. Päinvastoin, luulisi jäljellä olevan metsän arvon vain kasvavan, jos valtavat rakennushankkeet lentokentän alueelle toteutuvat. 

 Varsinainen lentokentän alue voi näyttää sopimattomalta linnuille, mutta se luo mainion pesimäympäristön eräille lajeille, joita muuten tavataan kaupunkiympäristössä vähän. Yleisimpinä esiintyvät kiuru, pensastasku ja niittykirvinen. Lentokentän erikoisuus on kuovi, isokokoinen kahlaaja, jota koko Helsingissäkin tavataan vain parilta muulta paikalta.  Myös vaarantuneen ruisrääkän raksuttelua on kuultu ruohikosta viime vuosina. Muuttoaikoina kentällä voi tavata saalistavia petolintuja kuten hiiri- ja tuulihaukkoja sekä kahlaajia. 

 Kolmantena retkikohteena voi suunnata Keravanjoki-Vantaanjoen varteen. Vesilintujen lisäksi siellä viihtyvät  säännöllisesti mm. rantasipi ja kalatiira. Lukuiset ruokokerttuset laulavat rantapensaikoissa, ja talvella Siltamäen koskesta voi etsiskellä koskikaraa. Hyvä paikka tarkkailla joen elämää on Tuomarinkylän silta. Viime syksynä sieltä havaittiin mm. harvinainen sorsalaji punapäänarsku.            

Eräs muuton havainnointimuoto on ”staijaus”: etsiydytään paikalle, josta on hyvä näkyvyys ja katsotaan mitä lentää ohi. Tällaisia paikkoja lähistöllämme ovat lentokentän eteläpään tasanne sekä Suutarinnuppi, jolta puusto tosin osittain estää näkyvyyden – paikalle ehdotettu näkötorni ei ole ollenkaan huono idea. Muuton seuraus voi tarjota yllätyksiä, kuten viime  syksynä itäisten tuulien ajaessa hanhien massat kaupungin ylle. Oman lisänsä tuovat myös vaelluslinnut: syksyisen vaelluksen jäljiltä närhien mekastusta on kuulunut kylänraitilta pitkälle kevääseen.

Talvella lajisto on tietysti paljon suppeampi; sydäntalvena kymmenenkin lajin näkeminen päivässä voi olla vaikeaa. Kuitenkin yksittäiset lajit kuten viherpeippo ovat voimakkaasti runsastuneet lisääntyneen talviruokinnan takia. Toisaalta kuulee myös kommentteja, että lintujen määrä ruokintapaikoilla on vähentynyt.  Eräs selitys voi olla, että leutojen talvien myötä linnut eivät hakeudu enää niin hanakasti ruokintapaikoille. Lisäksi ruokaa on tarjolla yhä useammassa pihassa.

Kaiken kaikkiaan lintuja voi harrastaa milloin ja missä tahansa, vaikkapa niska kenossa lastenrattaita työntäen. Mitä enemmän tarkkailet ympäristöäsi, sen enemmän uutta löydät. Katsopas seuraavan kerran vaikka varpusia: jos näet yksilöitä, joilla on selvä poskitäplä ja harmaan sijasta suklaanruskea päälaki, kyseessä onkin harvinaisempi serkkunsa pikkuvarpunen, joka juuri Tapanilan ympäristössä on yleistynyt. Vai pesiikö katollasi kalalokki, joka ennen oli aito saaristolintu? Jos tunnet harrastukseen enemmän vetoa, voit hakeutua kaupungin tai Helsingin seudun lintutieteellisen yhdistyksen Tringan järjestämille retkeille, joista löytyy tietoa mm. päivälehdistä ja verkosta. Tervetuloa siivekkäiden seuraan!

7.4.2000        Ilkka Lyytikäinen

Julkaistu Tapanilan Tuulessa n:o 27 (2000)